Posts

Showing posts from July, 2025

4 Kalastuspäivä to 31.7.2025

Image
 Herättiin klo 7:00-8:00 aikoihin. Jukan aamiaispuuhat alkoivat tasan 7. Tänään oli ajatuksena mennä pitkälle ulos kartalle näkyvälle s:lle, jonka Emil aiemmin esitteli. Paikassa on tasainen hiekkapohja ja sieltä piti löytyä ihan kaikkea ja paljon. Jos paikasta ei mitään löydy siirrymme viimevuotiseen puna-ahven paikkaan.  Klo 9 jälkeen lähdimme Emilin neuvomalle paikalle, joka oli hieman yli 20 kilometrin päässä oleva tasainen hiekkasärkkä 50 m syvyydessä.  Paikka oli aika pitkällä ja sinne ajettiin kohtalaisia maininkeja vastaan n. 40 minuuttia. Kovista odotuksista huolimatta sieltä ei kuitenkaan kalaa  löytynyt, vaikka siellä piti olla vaikka ja mitä. Hieman yli tunnin tyhjän kalastamisen jälkeen siirryimme 7 kilometria kämppiä kohti samalle paikalle, josta toissapäivänä oli saatu hyvin seitä ja turskaa. Sieltä sitä löytyi ja kalaa otettiin hetken lämmiteltyä jonkin verran lähinnä. Mainittavimpaa alekirjoittaneen 12,5 kg turska.  Kun kaikki rupesivat kyllästy...

3 Kalastuspäivä ke 30.7.2025

Image
 Keskiviikkona piti olla hieman tuulisempi keli, joten päivä taitaa mennä Steifjordin vuonossa. Hennusteesa oli sadetta koko päivän. Jukka  eilisestä voimaantuneena oletettavasti onkii kampelaa laiturilla. Koko seurue heräili kahdeksan aikoihin ja syötiin aamupalaa. Lähdetään ilmeisemmin uistelemaan ja kampelajahtiin. Ostettiin katkarapuja ja litkoja. Satamasta lähdettiin noin puoli 10 aikoihin. Tänään oli vähän tuulisempi päivä, joten päätettiin olla pelkästään lähivesillä.  Kampelajahti ei tuottanut kovin hyvin ja ainoa mainittava saalis  Mikon saaama  punakampela . Heka sai reimarin läheltä yhden 90 cm pallaksen 9.8 kg. Meidän venekunnan lyhyt lähivesireissu venähti hieman, ja oltiin takaisin kämpillä vasta viiden aikoihin. Kari sai jigillä yhden punakampelan, minikokoisen pallaksen ja pienen kissakalan uimarannan edestä naapurilahdelta.  Jorma kalasti menestyksekkäästi syöttiseitä. Toinen venekunta oli lähtenyt pallaksen perkuuhommiin jo aiemmin, ja ott...

2 Kalastuspäivä ti 29.7.2025

Image
 Heräiltiin klo 7 aikaan ja Jukan vakioaamupalan jälkeen merelle vähän klo 9 aikaan. Tarkoituksena oli suunnataulos Skreigrundein taakse Krillen neuvomaan paikkaas joka kartassa on merkattu S:llä hienolla hiekkapohjalla. Allekirjoita navigointivirheen takia ajettiin Steinfjordin lahden aivan liian paljon länteen ja jääriin Skreigrundenin penkalle pilkille. Navigointivirhe johtui Norgeskartin suuntaviitan toimimattomuudesta, joka ihan miten sattuu. Kalaa tuli oikein hyvin, mutta "vain" seitä ja turskaa. Mainittavimpana minun 8,5 kg turska Kar i sai yhden seitsemänkiloisen turskan. Toisessa venekunnassa Mikko sai n. 6 kg nuottia. Nallen silmälasit saivat verikasteen kun ei löytyneet veneen lattialta verilammikosta. Jukan venekunta otti 2 laatikollista kalaa ja me 1 laatikollisen. Perkuuurakan jälkeen syötiin Karin loihtiman mainion illallisen. Alkupalaksi kanakeittoa ja pääruoaksi paistettua turskaa ja perunoita. Saaliina n. 100 seitä ja 90 turskaa. Nyt vielä saunaan ja nukkum...

1 Kalastuspäivä ma 28.7.2025

Image
 Heräiltiin maanantai aamuna klo 6 aikaan ja ajatuksena on mennä ravintolaan aamupalalle. Veneet laitettiin  kuntoon ja merelle. Venekunnat olivat tällä kertaa Heka, Mikko, Pontus Jukan toimiessa kipparina. Toisessa Jorma, Mika, Nalle jaTikkis kapteenina.  Ruuvattiin muutamia vapatelineitä veneeseen olemassaolevien lisäksi.  Saapa nähdä mitä ensimmäinen kalastuspäivä tuo tullessaan. Jukalla on jo kovat vieroitusoireet. Merelle  lähdettiin klo 11 ajettiin merelle,  kerrankin tuulen salliessa. Lilluttiin n. 30 m matalikolle 8 km päässä Askebådenista. Huonoin tuloksin Tikkiksen venekunta lähti hetken päästä Arnebåenin matalikolle. Kaloja ei löytynyt mistään, ei kaiusta, eikä muualtakaan. Jorma on kiinni suurimman Keilan tittelissä hieman yli 4 kgn kalalla. Nalle sai LumppaKungen kiinnityksen 8 Keilalla. Nallella oli muutenkin alussa hieman ongelmia välineiden kanssa.  Jukan venekunta sai 16,3 (Jukka) ja 18.3 (Heka) Kg Turskat. Jukka jatkoi epärehellisiä k...