5 Kalastuspäivä pe 1.8.2025

Herätys Jukan aamupala klo 8-9. Jukka ja Mikko kävivät kaupassa ja tankkaamassa. Suuntana on Skalandin hiekkasärkät ja lajina Ruianpallas. Puna-ahvenkinpaikkakin on suunnitelmissa. 

Vedettiin Steifjordin lahti. Syöttikalat otettiin lahden suulta. Menimme Skalandin eteen mistä viime vuonna saatiin pallas. Osa kalasti syöttikalla ja osa jigeillä. Toinen venekunta kyllästyi paltaan odotteluun ja suuntasi eiliselle puna-ahven paikalle. Meidän venekunta sai 26m vedestä omituisimman tärpin ikinä. Ilmeisimmin sama kala söi sekä Karin rigisyötin ja minun punttisyötin ja lähti viemään. Viidentoista sekunnin väsytyksen jälkeen kala irtosi ja molempien kalastajien syöttikoukut olivat yhdessä ilman syöttejä. Tärppi oli senverran raju että kelan kampi löi minulla peukalon mustelmille.


Toinen venekunta sai puna-ahven paikalta 5 puna ahventa. Mikko kypsyi 3 peräkkäisen molon hilaamiseen. Skalandin päällä tuli ukkosrintama ja me lähdimme huono-onnisen puna-ahven seikkailun jälkeen kämpille. Takaisintullessa uisteltiin ja Nalle sai alamittaisen paltaan, joka päästettiin kasvamaan.


Matkalla tuuli yltyi ja soitintoiselle venekunnalle että voi tulla myräkkä ja vettä. Hekin lähtivät kämpille. Syöriin makkaraa ja Karin herkullisen muusin siivittämänä. SItten vielä Pontuksen sauna ja paljo. Mikon kanssa parannettiin hetken maailmaa, kun muut menivät nukkumaan.


















 







Comments

Popular posts from this blog

2 Kalastuspäivä ti 29.7.2025

1 Kalastuspäivä ma 28.7.2025

4 Kalastuspäivä to 31.7.2025